Toivo Keinänen nuorten EM-kilpailuissa Prahassa elokuussa 2016. (Kuva Antti Aalto)

13-vuotias shakkimestari Toivo Keinänen oli lähellä sensaatiota nuorten EM-kilpailuissa Prahassa.

Espoolainen Toivo Keinänen keräsi 14-vuotiaiden poikien sarjassa 6 pistettä ja sijoittui poikkeuksellisen kovatasoisessa kilpailussa 15. sijalle. Euroopan mestaruuden Keinäsen sarjassa voitti Espanjan Salvador Guerra Rivera.

Nuorella suomalaisella oli vielä turnauksen ratkaisuhetkillä erinomainen mahdollisuus historialliseen mitalisijoitukseen, mutta dramaattinen tappio toiseksi viimeisellä kierroksella mestaruuden vieneelle espanjalaiselle vei mahdollisuudet aivan terävimpään kärkeen.

Nuorten shakin Euroopan mestaruuskilpailut pelattiin Prahassa 17.- 28. elokuuta. Prahan kisoihin osallistui yli 1300 pelaajaa peräti 49 eri Euroopan maasta. Tämä oli jälleen kerran vakuuttava näyttö lajin poikkeuksellisen suuresta kansainvälisestä suosiosta. Suomen EM-joukkueeseen kuului 8 poikaa ja 6 tyttöä.

Koulushakin esikuvana Tanskan menestyksekäs malli

Toivo on aloittanut shakkiharrastuksensa Sauli Tiitan vetämässä koulushakkikerhossa. Parin viime vuoden ajan häntä on valmentanut lajin kansainvälinen mestari, Tapani Sammalvuo.

– Heinäkuussa pelatuissa nuorten shakkiolympiakisassa Toivo Keinänen korottautui Fidemestariksi yli 2300 pisteen eloluvulla, kertoo espoolaisia shakkitaitureita luotsaava Sauli Tiitta.

Suomessa otetaan nyt oppia muista Pohjoismaista. Tanskassa on shakin opetusta tarjolla jo yli 500 koulussa ja määrä on kasvussa. Aarhusin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan shakilla on runsaasti myönteisiä oppimisvaikutuksia.

– Tutkimuksessa oppilaiden matemaattisten taitojen kehittymistä seurattiin kerran kuukaudessa. Luokissa, joissa pelattiin shakkia, matemaattiset taidot olivat 30% muita luokkia korkeammat. Näin ollen meillä on selkeä tavoite parantaa shakin asemaa kouluissa, kertoo Antti Aalto Suomen Shakkiliiton koulushakkityöryhmästä.

Koulushakkityöryhmän tavoitteena on tukea ja tuoda esiin lasten ja nuorten shakkiharrastusta monin eri tavoin. Ruotsissa noin 25 000 nelosluokkalaista osallistuu vuosittain kansalliseen Schackfyran kilpailuun ja Norjan shakkiliitto on aloittanut projektin, jonka avulla shakkiopetusta tullaan tarjoamaan maan jokaisessa koulussa ennen kuluvan vuosikymmenen loppua.