JOSÈ RAÚL CAPABLANCA 1921–1927

capa

Jos etsitään Magnus Carlsenille esikuvaa vanhojen maailmanmestareiden keskuudesta, valinta kohdistuu ennen muita kuubalaiseen José Raúl Capablancaan (1888–1942). Molempia voidaan pitää shakin luontaisina lahjakkuuksina. Samuel Reshevskyn (1911–1992) kaltaiseksi ihmelapseksi heistä ei kuitenkaan ole. José Raúl oppi pelin alkeet viisivuotiaana katsellessaan isänsä shakinpeluuta. Capablanca nousi shakkimaailman tietoisuuteen opiskeluaikanaan Yhdysvalloissa. Siellä hän vietti lomansa ja vapaa-aikansa Manhattan Chess Clubilla, missä pelasi lukuisia maailman ammattipelaajia vastaan ja kehittyi nopeasti.

Capablancan insinööriopinnot Columbian yliopistolla keskeytyivät vuoden 1908 tienoilla laiskuuteen. Tämän jälkeen hän omistautui täysin shakin pelaamiseen, mutta ei sen teoreettiseen opiskeluun. Hänen luontaiset taitonsa loppupelien hallinnassa ja asemien sisällön ymmärtämisessä kehittyivät runsaan pelaamisen ansiosta, sen sijaan avausten käsittelyyn jäi heikkouksia. Manhattanilla Capablanca saavutti muutamassa vuodessa nuoren shakkineron maineen ja laajaa kansainvälistä huomiota. Kuuban ulkoministeriö palkkasi hänet 1913 diplomaatiksi edistämään maan ulkoisia suhteita Euroopassa. Seuraavat vuosikymmenet Capablanca kiersi sitten maailmaa ”shakkilähettiläänä” menestyen lukuisissa turnauksissa ja nousten kaikkialla lehdistön otsikoihin.

Kun Capablanca voitti 1921 itseään selvästi iäkkäämmältä Laskerilta maailmanmestaruuden, oli hänen arvostuksensa huipussaan. Capan pelityyli oli äärimmäisen tarkkaa ja varmaa, pelinviennissään hän pyrkii selkeisiin asemiin ja loppupelaajana hän oli Rubinsteinin ohella maailman paras. Kilpailijat keksivät hänelle osuvan lempinimen: ”shakkikone.” Kun Moskovan turnauksen 1925 aikana filmattiin Pudovskinin elokuva ”Chess Fever – Shakkikuume,” Capablanca hurmasi venäläiset ikiajoiksi esiintyessään siinä sankarin roolissa. Samalla matkalla hän sai muistutuksen kuolevaisuudesta, kun Leningradin simultaanissa 14-vuotias koulupoika Mihail Botvinnik voitti hänet hyvin selkeästi. ”Lähettäkää tuo poika Kuubaan, niin teen hänestä maailmanmestarin” ehdotti Capa järjestäjille.

Maailmanmestarina Capablanca vältteli kilpailijoidensa haasteita korottaen palkkiovaatimustaan. Vihdoin hän hyväksyi venäläisen emigrantin Aleksandr Aljechinin tarjouksen ja maailmanmestaruusottelu sovittiin pelattavaksi Buenos Airesissa syksyllä 1927. Ottelusta tuli ennätyspitkä, 34 peliä ja Aljechin voitti sen pistein 6 -3, kun 25 peliä päättyi tasan. Capablanca oli laiminlyönyt otteluun valmistautumisen, koska oli voittanut samana vuonna ylivoimaisesti New Yorkin suurturnauksen ja piti itseään lyömättömänä. Uusintaotteluun Aljechin ei koskaan suostunut, vaan mestareiden välit rikkoutuivat vaikeina talouslaman vuosina.

Menetettyään maailmanmestaruuden Capablanca jatkoi pelaamistaan vielä viisitoista vuotta menestyksekkäästi. Esimerkiksi hän jakoi voiton yhdessä Botvinnikin kanssa Nottinghamin kovatasoisessa turnauksessa 1936. Shakin historiassa Capablanca muistetaan iloisen 20-luvun edustajana, joka ei koskaan kieltäytynyt juhlista tai jazz-klubeista. Myös naisten hurmaajana hänen maineensa oli kiistaton. Omasta pelaamisestaan Capablanca totesi: ”Tiedän silmänräpäyksessä, mitä peliasema voi sisältää tai mitä voi tapahtua. Te arvaatte, minä tiedän.”

Capablanca sai sydänkohtauksen rakkaalla Manhattan Chess Clubilla 1942, kun vahtimestari auttoi päällystakkia hänen ylleen. Hän menehtyi kohtauksen vaikutuksesta myöhemmin läheisessä sairaalassa, jonne hänet oli kiidätetty ambulanssilla.

ALEKSANDR ALJECHIN 1927–1935 ja 1937–1946