JSM-päätösviikonloppu 12.-13.3.2011

Re: JSM-päätösviikonloppu 12.-13.3.2011

UNREAD_POSTKirjoittaja Timojk » Pe Maalis 18, 2011 10:48 am

Asiasta toiseen aiheeseen, niin ensi kaudella alustavan laskelmani mukaan

SM-liigassa on 12 joukkuetta, joista 6 (HSL+Porvoo) ja 6 muu Suomesta
1.Divarissa on 16 joukkuetta, joista 9 (HSL) ja 7 muu Suomesta
2.Divarissa on 38 joukkuetta, joista 13 (HSL) ja 25 muu Suomesta
3.Divarissa on loput joukkueet (63 osallistui tällä kaudella tai oli ilmoittautunut)

Etenkin tuossa 2.Divisioonassa kun joukkuemääriä on kausien 2009/10 ja 2010/11 aikana vähennetty 1.D ja 2.D:ssa on tilanne koko Suomen kannalta selvästi parantunut. Suomeksi, että HSL-alueen isot "numerojoukkueet" ovat pudonneet alemmaksi ja muu Suomen pienempiä kerhoja on säilynyt tai noussut tilalle lähinnä ykkösjoukkueillaan.

Jos muutamat 2.D:ssa olleet ykköset eivät olisi välillä keskeyttäneet, niin koko Suomen kannalta tilanne olisi vieläkin tasaisempi eli parempi kaikille. Ensi kaudella siis 3.D:ssa on kyllä selkeästi lyhyemmät etäisyydet lohkoissa kuin 3 vuotta sitten. Ja 1.D ja 2.D:ssa tilanne ei sanottavasti ole muuttunut. Kokonaisuuden kannalta kaikki sarjatasot siis tulisivat toimivammaksi, joka on tavoitteena ollutkin kun 2009 kerhojen kokouksen jälkeen tehtiin nämä nyt voimassa olevat uudistukset.
Timojk
 
Viestit: 877
Liittynyt: Ke Heinä 21, 2010 8:04 pm

Re: JSM-päätösviikonloppu 12.-13.3.2011

UNREAD_POSTKirjoittaja Timojk » La Maalis 19, 2011 12:06 pm

Jopas kummalliseen "tuppukylään" on syksyn Euroopan Cup sijoitettu. Muinaista Steiermarkia eli nykyistä Itä-Sloveniaa paikkakunnalle Rohitsch-Sauerbrunn (slov. Rogaška Slatina). Kaupunki kuului Itävaltaan vuoteen 1919 sekä Saksaan 1941-45 ja Jugoslaviaan 1920-40, 1946-90 ja vuodesta 1991 itsenäiseen Sloveniaan. Eilen piti oikein tarkistaa ensi kauden JSM-aikatauluja ja miten Euroopan Cup osuu tänä vuonna, jotta vältyttäisiin ohjelmassa samoilta harmeilta kuin vuosi sitten. Joukkue EM-kisat ovat onneksi vähän väljemmällä etäisyydellä JSM-sarjasta.

Tänä syksynä pitäisi JSM-sarja kyllä pystyä syyskuun osalta pelaamaan ilman pelisiirtoja Euroopan Cupin vuoksi.
Timojk
 
Viestit: 877
Liittynyt: Ke Heinä 21, 2010 8:04 pm

Edellinen

Paluu Seurajoukkueiden SM 2010-2011

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa