BORIS SPASSKI 1969–1972

spasskimc

Ottelu Petrosjan–Spasski pelattiin keväällä 1969 Moskovassa. Tällä kertaa Spasski (s. 1937) oli hienoinen suosikki. Tilanne säilyi tasaisena seitsemänteentoista peliin asti, jonka jälkeen haastaja hankki nopeasti kahden pisteen etumatkan ja ottelu päättyi Spasskin voittoon 12½–10½. Viimeistä 24. peliä ei enää tarvittu.

Boris Spasski oli kotoisin Leningradista, ja kerrotaan, että hän olisi oppinut shakin viisivuotiaana joutuessaan evakuoiduksi vuonna 1942 saksalaisten piirittäessä Nevan kaupunkia. Sodan jälkeen Boris säväytti Leningradin shakkipiirejä voittaessaan kymmenvuotiaana itsensä Botvinnikin simultaanissa. Nuoren Boriksen kehitys oli nopeata ja suurmestarin arvo myönnettiin hänelle jo 18 vuoden ikäisenä 1955, kun hän voitti nuorten maailmanmestaruuden. Maailmanluokan pelaaja Spasskista kasvoi 1960-luvulla, ja hän edusti Neuvostoliittoa seitsemissä olympialaisissa.

Spasskin pelityyli perustui useimmiten erittäin terävään keskipeliin. Hän ei hallinnut avauksia kovin hyvin, mutta paransi asemaansa luovalla taktisella ajattelulla keskipelivaiheessa. Erikoisuutena Spasski pystyi hyödyntämään heikkoutena pidetyn erakkosotilaan tukiominaisuuksia ja yllättämään siten vastustajiaan. Spasskin hienostunut ja sympaattinen luonne ilmeni hyvin hänen pelityylissään. Hän oli enemmän taitopelaaja kuin taistelija. Spasskin peleissä oli eleganssia, eikä hän jaksanut junnata asemia puhki odottaen vastustajan virhettä.

Spasskin uran suurimpia voittoja oli Siegenin olympialaisissa 1970 käyty hurja kamppailu Fischeriä vastaan. Peli oli Grünfeldin puolustusta ja sitä seurasi yli 4000 katsojan yleisö henkeään salvaten. Elettiin kylmän sodan kuuminta aikaa ja shakki vedettiin median avulla taistelukentille.

Saman vuoden 1970 lopulla käytiin Belgradissa Vuosisadan ottelu Neuvostoliitto – Muu maailma kymmenmiehisin joukkuein. Ottelu pelattiin nelikierroksisena vaihtovärein. Kärkipöydillä kohtasivat parit: Spasski–Larsen, 1½–1½ (viimeinen kierros Stein–Larsen 0–1) ja Petrosjan–Fischer 1–3. Näin muu maailma oli saavuttanut ainakin kärjen osalta Neuvostoliiton etumatkan. Ottelun voitti kuitenkin Neuvostoliitto 20½–19½ lähinnä vanhojen mestareidensa (Botvinnik, Smyslov, Keres) ansiosta.

On tavallaan kohtalon ivaa, että sympaattinen ja ihmisrakas Spasski joutui kohtaamaan psykologisen monikärkiohjuksen Fischerin Reykjavikin taistelussa 1972. Fischerin pysäyttämiseksi tuolloin olisi tarvittu vähintään Kortšnoin tai Kasparovin tapainen ärsytetty peto, mikä olisi purrut jokaisen tempun jälkeen. Nyt Spasski kantoi yksin tappion taakan median myllertämässä kylmän sodan trillerissä. Hänen kollegansa Geller, Petrosjan ja Taimanov eivät tehneet elettäkään tukeakseen maanmiestään.

Reykjavikin jälkeen Spasski voitti Neuvostoliiton mestaruuden 1973 ja pelasi kandidaattiturnausten finaaleissa vielä 1973 ja 1977, jolloin hän hävisi Belgradissa Kortšnoille 7½–10½, eikä päässyt haastamaan Karpovia. Spasski tunsi kuitenkin itsensä neuvostoshakin piirissä ulkopuoliseksi ja muutti 1976 Ranskaan, jossa avioitui kolmannen kerran. Ranskan kansalaisuuden hän sai pari vuotta myöhemmin ja edusti uutta isänmaataan vielä kolmissa olympialaisissa.

ROBERT FISCHER 1972–1975