Tänään keskiviikkona 7.9. oli siis huilipäivä – se ainoa, joka on jäljellä olympialaisissa. Koska takana on 5 kierrosta ja edessä 6 kierrosta, voidaan tarkastella tilannetta ikäänkuin puolimatkassa.

Eilen illalla oli legendaarinen Bermuda Party, joka on saanut alkunsa jossakin historian hämärässä Bermudan joukkueen järjestämänä pienimuotoisena juhlana, joka sittemmin on saanut suorastaan ”virallisen” aseman. Nykyisen protokollan mukaan vieraita oli tänäkin vuonna asianmukaisesti vastaanottamassa maansa tapojen mukaisesti bermudashorteishin pukeutunut FIDEn general manager Nigel Freeman. Syväkurkun mukaan ihan huippupelaajia ei juurikaan diskon sykkeessä ja tungoksessa eilen illalla näkynyt, mutta monille oli vapaapäivä epäilemättä tänään tarpeen.

Eilen illalla on mahdollisesti pidetty myös Pohjoismaisen shakkiliiton kokous, joka vuonna 2012 Istanbulin olympialaisten yhteydessä oli mieliinpainuva kokemus Pohjoismaisesta yhteistyöstä aina pikkutunneille asti … Kerrottakoon nyt tässä, miten kokous silloin (2012) lähti käyntiin. Oli sovittu, että tapaamme kadun toisella puolella olevassa ravintolassa klo X. Tulin paikalle täsmällisesti, mutta viimeisenä, enkä tuntenut ketään joukosta ennestään. Toisaalta ei tuota joukkoa ollut vaikea tunnistaa. Saavuin pöydän luo, tervehdin ja ehdotin jään murtamiseksi kierrosta snapseja. Pohjoismaiden liiton puheenjohtaja, vauhdikas Norjan shakkiliiton puheenjohtaja ja kaksi vuotta myöhemmin järjestettyjen Tromssan olympialaisten primus motor nousi rivakasti tuoliltaan seisomaan ja sanoi painokkaasti ”Absolutely not. It must be double!”. (ei missään tapauksessa, sen täytyy olla tuplaryyppy). Kokous lähti hyvin käyntiin ja puhuttiin paljon asiaa …

 

Joukkueet ja ilmoittautuminen

Yksi paljon puhututtanut asia Bakussa on ollut ensimmäisen kierroksen fiasko, kun useat joukkueet saivat luovutusvoiton toisen joukkueen puuttuessa kokonaan paikalta. Tällaistahan ei pitäisi sattua ollenkaan, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää. Tulosten kannalta tällä ei ehkä ollut suurta merkitystä, koska tasoerot ensimmäisellä kierroksella olivat suuret, mutta monilta jäi kuitenkin peli olympiatasolla pelaamatta – eikä pidä unohtaa, että kun laskee turnauksen budjetin ja jakaa sen pelattavien pelien määrällä tulee pelin hinnaksi liki 3000 euroa! Ja joissakin tapauksissa tällaisella laiminlyönnillä saattaa olla vaikutusta tittelituloksen tekemiseen.

Ensimmäisellä kierroksella yleisestä sarjasta oli jäänyt pois 14 joukkuetta eli 166 oli paikalla. Suomen ensimmäisen kierroksen vastustaja Kamerun jätettiin parittamatta vasta kolmannelle kierrokselle. Naisten turnauksessa pois jäi 8 joukkuetta, joten 132 joukkuetta pelaa.

Lauantaina tilanteen uskottiin stabiloituneen, mutta näin ei aivan ollut käytännössä. Kaksi päivää myöhemmin kolme joukkuetta on ilmestynyt paikan päälle – Uganda, Gambia ja Kongo siis pelaavat 3. kierroksesta lähtien. Sen sijaan 3. kierrokselle paritettu Eritrea ei pelannut, mutta on paritettu 4. kierrokselle. Uganda sai kenties turnauksen ”veivauspalkinnon”: paritettiin ensimmäiselle kierrokselle mutta ei pelannut, ei paritettu toiselle kierrokselle, paritettiin kolmannelle kierrokselle mutta ei pelannut, mutta pelasi 4. kierroksella! Naisten puolella Uganda on ollut poissa korrektisti kolme ensimmäistä kierrosta, mutta pelannut 4. kierroksella ja paritettu 5. kierrokselle. Myös Kenia on ilmestynyt 5. kierrokselle. Neljännelle kierrokselle on päässyt pelaamaan myös Gambia (joka oli paritettu myös 1. kierrokselle), mutta joukkue pelaa kolmella pelaajalla (korrektisti neljäs pöytä on tyhjä). Vastaavasti Kongo pelaa neljällä ilmoitetulla pelaajalla ilmeisesti ilmoittamatta pöytäjärjestystä, mikä toteutuu siten, että ainoa luvullinen pelaaja ykköspöydällä on luovuttanut pelinsä jo kolmasti. Tähän saattaa olla syynä sairaus, mutta kukaan ei tiedä, onko kaveri edes paikalla. Luvun mukaan hän lienee kuitenkin (ainakin ollut) olemassa.

Maailman johtaja shakkiturnaus? Sekavaa? Säännöistä piittaamatonta? Vai ainoastaan huono organisointia? Kenen toimesta – FIDEn vai Bakun? Ja miksi ihmeessä? Hyviä kysymyksiä, totta lienee ainoastaan se, että jos shakin pelaaminen on vaikeaa, niin myös tällaisen massiivisen turnauksen järjestäminen on vaikeaa, vaikka rahan puutteesta asia ei liene kiinni. Ehkä.

 

Panu