Baku – 4. kierros

Baku – 4. kierros

4. kierroksella alkoi kärki kohdata, ja tiedossa oli muutamia erittäin mielenkiintoisia pareja kuten Ukraina-Venäjä, Intia-Kuuba(!), USA-Tšekki, Romania-Azerbaidžan1, Kiina-Italia, Englanti-Hollanti jne. Suomi-Tunisia-kohtaamisessa Vilka oli lepovuorossa, ja vahvuusluvut olivat 300-450 pistettä Suomen eduksi. ”Pojat” hoitivat homman mallikkaasti kotiin: 4-0.

Baku – vaisu kolmas kierros

Baku – vaisu kolmas kierros

Miehet hävisivät harmillisesti Viron hyvin pelanneelle joukkueelle 1-3. Naiset puolestaan hävisivät odotetusti selvästi vahvemmalle Perulle 1-3

Baku – Toinen kierros, kovia kamppailuja

Baku – Toinen kierros, kovia kamppailuja

Vaikka toisella kierroksella peliparien tasoerot olivat vielä monin paikoin melko suuria, olivat Suomen vastustajat vahvuudeltaan melko lähellä vahvuusluvuissa. Miehet pelasivat kamppailullisen 2-2 tasapelin Mongolian joukkuetta vastaan. Naiset nappasivat ensimmäisen joukkuevoiton Japanin (1730) kustannuksella.

Ennen ensimmäistä kierrosta

Ennen ensimmäistä kierrosta

Suomen yleisen sarjan joukkueen pöytäjärjestys näkyy vielä muuttuneen puolenyön jälkeen ja Karttunen pelaa 2. pöydällä ja Ebeling 3. pöydällä. Ensimmäisellä kierroksella miehet kohtaavat 54. pöydällä Kamerunin, jonka ei pitäisi aiheuttaa ongelmia. Naisten ensimmäisen kierroksen vastustaja ei ole yhtään vähemmän eksoottinen: Mongolia.

17.EM – 1. kierros

1. kierros on nyt sitten pelattu, ja yläpuoli piti hyvin pintansa. Muutamia tasapelejä toki tuli, mutta muuten kierros oli odotusten mukaisesti varsin yksipuolinen – 107 pelissä vahvempi voitti.