Ikätoverit kohtaavat

Ikätoverit kohtaavat

Magnus Carlsenin ja Sergei Karjakinin MM-otteluun tuo oivan lisämausteen se tosiseikka, että kilpakumppanit ovat samaa vuosikertaa, vuonna 1990 syntyneitä. Asetelma on uusi ainakin hallitsevalle maailmanmestarille, sillä kolme vuotta sitten hän suisti valtaistuimelta Intian Viswanathan Anandin, joka on norjalaista 21 vuotta vanhempi.

MM-ottelu lähestyy

MM-ottelu lähestyy

Perjantaina 11. marraskuuta on ensimmäisen pelin vuoro MM-ottelussa, jossa Venäjän Sergei Karjakin haastaa hallitsevan maailmanmestarin Magnus Carlsenin. Kohtaamista on mainostettu ensimmäisenä tietokonesukupolven MM-taistona, ja kovasti nuoria ottelijat ovatkin, heidän yhteenlaskettu ikänsä kun on hädin tuskin 50 vuotta. Silti molemmat ovat ehtineet olla suurmestareita jo puolet iästään.

17. EM – 5. kierros

EM:n 5. kierroksella kärkipöydillä tasapeliprosentti kasvoi merkittävästi, enkä yhtään ymmärrä miksi. Top-30 pöydillä oli vain 10 tuloksellista peliä. Maksimistit (Inarkiev, Wojtaszek, Jobava) saivat kaikki kolme puolikkaan ja kahdeksasta 3½/5 –pisteryhmän pelaajista kaksi (Navara, Saric) nousi voitoilla kärkikastiin 4½/5:een.