ALJECHININ PALUU JA TOINEN MAAILMANSOTA

Mestaruuden menetys aiheutti muutoksen Aljechinin elämäntapoihin. Hän raitistui ja ryhtyi perusteelliseen valmentautumiseen revanssiottelua varten. Se pelattiin syksyllä 1937. Alusta lähtien ottelu oli Aljechinin ylivoimaa ja ratkaisu tapahtui 25.kierroksen jälkeen, jolloin Aljechin johti 10–4. Euwen loppukiri ei riittänyt ja hänen tappionsa kirjattiin 12½–17½. Aljechin oli palannut valtaistuimelleen.

Seuraavana vuonna 1938 Hollannin radioyhtiö AVRO järjesti maailman parhaille pelaajille kutsuturnauksen, jonka voittajasta tulisi Aljechinin haastaja. Mukaan pääsivät: maailmanmestarit Aljechin, Capablanca ja Euwe sekä kandidaatteina tšekkiläinen Salo Flohr, virolainen Paul Keres, venäläinen Mihail Botvinnik ja amerikkalaiset Reuben Fine ja Samuel Reshevsky. Turnauksen voittivat tasapistein Keres ja Fine. Kolmanneksi tuli pisteen heikommin Botvinnik. Heistä Keres ja Botvinnik aloittivat neuvottelut Aljechinin kanssa ottelusopimuksesta. Asiat etenivät kuitenkin niin hitaasti, että maailma ehti suistua maailmansotaan ennen kuin sopimus syntyi. Viime vaiheessa Neuvostoliitto oli jo taannut palkkiot otteluun Aljechin–Botvinnik, mutta ottelupaikka ja -ajankohta olivat vielä auki.

Syyskuussa 1939 Buenos Airesin olympialaisten aikaan kansainvälinen turnaustoiminta pysähtyi, kun Saksa hyökkäsi Puolaan.  Valot sammuivat shakkisaleissa kautta Euroopan. Sodan pitkittyessä Suur-Saksan shakkiliitto ryhtyi järjestämään kansainvälisiä turnauksia Keski-Euroopassa. Aljechinin ohella näissä menestyivät Keres, Bogoljubov, ”ruotsalais-salama” Gösta Stoltz, ”Berliinin pyöveli” Kurt Richter ja nuori superlupaus Klaus Junge, josta saksalaiset toivoivat Laskerin seuraajaa. Aljechinin natsisympatioista on oltu montaa mieltä, mutta ammattilaisena hänen oli pakko pelata ja ansaita rahaa.

Sodan loppuratkaisun häämöttäessä Euroopassa Aljechin muutti Pariisista Portugaliin, Estorilin huvilakaupunkiin Lissabonin lähelle. Hän oli tuolloin jo sairaalloinen ja heikoissa varoissa. Rauhan tultua Botvinnik uudisti Aljechinille ottelutarjouksensa helmikuussa 1946. Aljechin vaati ottelupaikaksi Lontoota, mihin Moskova suostui nopeasti. Maaliskuun 23. päivänä Botvinnik lähetti sähkeen, jossa ilmoitti, että Aljechinin kaikki ehdot oli hyväksytty.

Kohtalo puuttui nyt peliin, kun aamiaistarjoilija löysi Aljechin istumassa kuolleena hotellihuoneessaan sunnuntaiaamuna 24. maaliskuuta. Botvinnikin sähkettä hän ei ehtinyt saada. Kuolinsyyksi tutkija arvioi tukehtumisen lihanpalaan, mutta olosuhteet olivat siksi epämääräiset, että huhut lähtivät liikkeelle. Niiden mukaan on kuolinsyyksi epäilty murhaa, itsemurhaa, sydänkohtausta, tukehtumista, myrkytystä ja ties mitä. Faktaa oli kuitenkin se, että kuningas oli poissa.

Suuren maailmanmestarin muistoksi tri Euwe lausui: ”Aljechin oli runoilija, joka loi taideteoksen aiheesta, josta kukaan muu ei lähettäisi edes postikorttia.” Shakkihistorioitsija Harry Golombek meni vielä pidemmälle: ”Aljechin on kaikkein monipuolisin shakkineroista, sillä hän oli kuin kotonaan jokaisessa pelityylissä ja kaikissa pelin vaiheissa.”

MIHAIL BOTVINNIK 1948–1957, 1958–1960 ja 1961–1963