ALEKSANDR ALJECHIN 1927–1935 ja 1937–1946

aljechinmc

Shakin jättiläinen Aleksandr Aljechin (1892–1946) syntyi Moskovassa varakkaaseen perheeseen, jonka isä kuului tšaarinajan duumaan. Aleksandr oppi shakin 11 vuoden ikäisenä äidiltään ja kilpaili aluksi kirjeshakissa, jota Tšigorin suositteli Venäjällä valtavien etäisyyksien vuoksi. Hän opiskeli lakia Pietarin yliopistossa ja osallistui useisiin pääkaupungin turnauksiin. Vuonna 1909 Aleksandr kohosi mestariksi ja täytettyään kaksikymmentä vuotta hän lähti 1912 kiertämään Keski-Eurooppaa pelaten samalla monissa turnauksissa. Palattuaan Pietariin hän osallistui vuoden 1914 suurturnaukseen, jossa sijoittui kolmanneksi heti Laskerin ja Capablancan jälkeen. Menestys tuotti suurmestarin arvon itse tšaarin myöntämänä.

Venäjän vallankumous ja bolševikkihallinto suistivat Aljechinin suvun turmioon. Isä vangittiin ja suvun omaisuus takavarikoitiin. Aleksandrkin pidätettiin ja hän säästyi tuomiolta vain shakkitaitonsa turvin. Vapauduttuaan Aljechin työskenteli maistraatissa, liittyi kommunistiseen puolueeseen ja pääsi sen jälkeen viralliseksi kielenkääntäjäksi pääkielenään ranska.

Hän voitti Aleksandr Iljin-Genevskin järjestämän Yleisen Venäjän Olympiaturnauksen Moskovassa 1920. Myöhemmin tämä luettiin Neuvostoliiton 1. mestaruusturnaukseksi. Päästäkseen pois maasta, jota ei enää tuntenut kotimaakseen, hän solmi uuden avioliiton itseään selvästi vanhemman sveitsiläisen journalistin kanssa. Kun vaimo palasi kotimaahansa, sai Aljechin aviomiehenä luvan poistua Neuvosto-Venäjältä.

Euroopassa Aljechin asettui Pariisiin, hankki Ranskan kansalaisuuden ja kirjoittautui Sorbonnen yliopistoon opiskellakseen lakitieteitä. Hän jaksoi suorittaa pari alkeiskurssia, mutta keskeytti opintonsa ennen ensimmäisen lukuvuoden päättymistä. Shakki oli täyttänyt hänen elämänsä jo kymmenen vuotta, eikä laskenut enää irti. Samalla Aljechin kuitenkin teki lujan päätöksen voittaa shakin maailmanmestaruus. Vain Capablancan kukistaminen merkitsi hänelle jotain.

Aljechinin paluu Euroopan turnauksiin 1921 ja tavoitteen asettaminen maailmanmestaruuteen tapahtuivat ”kreivin aikaan.” Ensimmäisen maailmansodan kuivat shakkivuodet olivat takanapäin ja läntinen shakkimaailma eli renessanssia. Uusi maailmanmestari Capablanca nostatti lehdistössä innostusta, upeita suurturnauksia järjestettiin New Yorkissa, Euroopan metropoleissa ja kylpylöissä. Itse pelissä tapahtui kulttuurin vallankumous: hypermodernismi nosti päätään, daamigambiitit ja intialaiset puolustukset yleistyivät avopelien ohella avauksissa. Shakin teoria kehittyi vahvasti.

Aljechin aloitti tiiviin työskentelyn shakin parissa. Hän teki töitä vuorokaudet ympäriinsä, analysoi ja tutki kaiken käsiinsä saamansa shakkimateriaalin. Samanaikaisesti Aljechin pelasi taukoamatta ja havaitsi pian, etteivät vastustajat kestäneet hänen dynaamista pelityyliään. Vuosien 1921-1935 välillä hän osallistui 32 suurturnaukseen, joista voitti 24, oli sijoilla 2 -3 seitsemän kertaa ja vain kerran heikommin. Samana ajanjaksona hän pelasi Ranskan ykköspöydällä neljissä shakkiolympialaisissa.  Kaksinotteluja hänelle kertyi 13, joista voitti kymmenen kolmen päättyessä tasan. Kaiken kukkuraksi Aljechin kahmi itselleen kolmasti sokkosimultaanin maailmanennätyksen: viimeksi Chicagon maailmannäyttelyssä 1933 hän pelasi sokkona 32 vastustajaa vastaan. Aljechin voitti 22 peliä, hävisi vain viisi ja sai tasan viisi. Eipä ihme, että vastustajat alkoivat irvailla pitelemätöntä Aljechinia nimellä ”64 ruudun Rasputin.”

Kun Aljechin oli lyönyt Capablancan ja noussut maailmanmestariksi, hänen venäläisen sielunsa tumma puoli astui esiin. Hedonistinen nero tunsi itsensä niin ylivertaiseksi, että laiminlöi itsekurin ja jatkuvan harjoittelun. Vaikka vaimo vaihtui, niin syliin kiipesi siamilaiskissa ”Chess”, joka seurasi isäntäänsä kaikkialle.  Huolimatta siitä, että lakitieteen opinnot Sorbonnessa olivat jääneet lähtökuoppiin, nimen eteen ilmestyi titteli: tohtori. ”Se kun sopi siihen niin hyvin”, selitti Aljechin. Talouslama ja viiden tähden hotellit kuluttivat kuitenkin hänen varojaan siihen tahtiin, että hänen oli pakko pelata maailmanmestaruudesta, käytännössä rahasta.

Vuosina 1929 ja 1934 hän kohtasi ukrainalaissyntyisen Jefim Bogoljubovin, jonka voitti helposti molemmilla kerroilla. Tuskin toinen ottelu oli päättynyt, kun Aljechin kutsui seuraavaksi haastajakseen Max Euwen, hollantilaisen matematiikan tohtorin, joka amatööritaustaltaan oli siirtynyt ammattilaisten turnauksiin 1930-luvun alkupuolella.

MAX EUWE 1935–1937