Olympialaisten 5. kierros – ennen vapaapäivää – tarjosi rutiinivoiton Tunisiasta ja harmillisen tappion sinänsä vahvasta Georgia3:sta, koska enempäänkin oli mahdollisuuksia.

Kärjessä nähtiin jo kovia kärkijoukkueiden kamppailuja, mm. huipputrilleri viime vuosina vihamielisissä suhteissa olleiden Armenian ja Azerbaijanin välillä. Ainakin avausvaiheessa Azerit eivät istuneet laudan ääressä Naiditschia lukuunottamatta – lieko ollut jonkinlainen mielenilmaus vai muuten vaan herrojen tapana. Epäilen ensimmäistä. Ottelu päättyi Azerien voittoon Mamedjarovin voitettua Aronianin mustilla ja Radjabovin käännettyä Sargissianin. Melkumyan voitti Naiditschin ja viimeisellä pöydällä pisteet tasattiin. Puola jatkoi vahvaa juoksuaan voittamalla Ranskan 3-1, Tsekit pesivät Kiinan samoin lukemin ja USA-Israel päättyi 2-2. Yleisessä sarjassa maksimipisteissä on enää neljä joukkueetta: Azerbaijan, Tsekit, Puola ja Ukraina.

Naisten puolella kovassa kärkiottelussa Armenia-Kiina pisteet tasattiin, USA voitti Mongolian peräti 3½-½, Georgia1-Ukraina päättyi myös tasan, joten ainoastaan USA on maksimipisteissä.

Miesten ottelussa Tomi haki mustilla mahdollisuuden voittaa kvalin menemällä ratsulla f2:een, mutta tilanne alkoi siinä määrin arveluttamaan, että Tomi päätti olla riskeeraamatta päätymistä lyhytpelin häviävälle puolelle ja tyytyi ottamaan huonomman aseman. Valkealla oli etua vähän 20 siirron yli, mutta mitään todellista häviönriskiä ei ollut, siis tasapeli. Sen sijaan Mikan peli kuli tasapeliin häviöaseman kautta, mutta onneksi tunisialainen vastustaja ei ollut tarpeeksi valpas realisointivaiheessa. Ago hoiteli homman tänään mallikkaasti: mustilla 12 siirrossa b3-sisilialaisessa mustilla selvä etu ja sitten vaan kaikessa rauhassa edun kasvattaminen voitoksi. Vilka sai valkeilla suljetulla katalonialaisella alkaneessa pelissä varhaisesta keskipelistä etua, joka notkahti hiukan 30 siirron jälkeen vain muuttualseen voittoasemaksi 36. siirrossa. Suomelle siis 3-1 voitto.

Naisten puolella tuli vahvaa Georgiaa vastaan mustilla tasapelit, mutta valkeilla harmillisesti häviöt. Anastasialla oli ykköspöydällä voittoasema Nino Khomerikia (2313) vastaan, mutta aikapula paholainen teki tihutöitään ja jopa +2:n etu karkasi aina häviöksi asti. Heini P onnistui daamilopppupelissä selviämään häviöaseman kautta tasapeliin 63 siirrossa. Aikaisemmin oli yhden siirrön ajan tarjolla selvä etu, mutta ei se ole niin helppoa. Alian vastustaja oli samaa vahvuuslukuluokkaa. Lile Kordize sai 20 siirron jälkeen suljetulle sisilialaiselle tyypillistä etua mustilla joka tasoittui vähitellen. 35. siirrossa tapahtunut paha virhe johti kuitenkin laadun menettämisen myötä selvään häviöasemaan. Sarabellan tasainen suoritus tarjosi hetkellisesti mahdollisuutta etuun torniloppupelissä, mutta kuten vanha sanonta kuuluu: ”kaikki torniloppupelit ovat tasan” piti valitettavasti pintansa tässäkin tapauksessa.

Yleisessä sarjassa Viro otti kuokkaan ½-3½ Iranilta, Liettua Hollannilta ½-3½, Ruotsi 1½-2½ Turkilta, Tanska 1-3 vahvalta Unkarilta ja Fär-saaret niinikään 1-3 Australialta. Norja voitti selvästi heikomman Indonesian 3½-½ ja Latvia Jordanian 4-0. Tässä vaiheessa Norjalla on 8/10 joukkuepistettä ja 13 sija (pykälän Venäjän edellä!), Liettualla 7 pistettä, Ruotsilla, Latvialla, Virolla, Suomella ja Islannilla 6 pistettä, Fär-saarilla ja Tanskalla on 5 pistettä.

Naisten puolella Latvia voitti Moldovan 2½-1½, Liettua Sveitsin 2½-1½, Tanska Costa Rican 2½-1½, Ruotsi Bolivian 3½-½ ja Norja Kirgistanin sekä Islanti Maltan puhtaasti 4-0. Viro hävisi vahvalle Kuuballe ½-3½. USA:n johtaessa yksin puhtaalla pelillä Latvialla (13.) on 8 pisteellä (pykälän ennen Venäjää!) ja myös Liettua on 8 pisteessä. Tämän jälkeen seuraa 6 pisteessä Viro, Norja, Tanska, Islanti ja Ruotsi sekä 5 pisteessä Suomi.

Illalla vapaapäivää vasten oli sitten perinteiset Bermuda-bileet, jotka ovat joskus historian hämärissä alkaneet bermudalaisten järjestämistä bileistä ja kasvaneet instituutioksi. Paikkana oli rannalla oleva bilepaikka Dante, joka näin 50-kymppisen silmissä oli pikemminkin inferno. Kuplahallin oloinen pyörea, sivuilta auki oleva lava täyttyi korviahuumaavasta musiikista, mutta onneksi sieltä oli pakoreitti rannalle, jossa äänenvoimakkuus oli kohtuulllisempi. Myös Suomen joukkueen jäseniä löytyi (olen majoittuneena eri hotelliin kuin joukkueemme) ja vaihdoimme kuulumisia illan mittaan sen jälkeen, kun kampanjakierros löydettyjen delegaattien parissa Nigelin kanssa oli ohi. Valitettavasti yöllinen lämmin sade ajoi meitä pois infernosta – eikun Dantesta, joten ihan liian myöhään ei mennyt.

 

Kuvassa Sarabella ja Anastasia ennen pelin alkua.

 

Teksti ja kuva: Panu Laine